2000 - 2007

Oma Äijäseni.
Olet vihdoinkin siellä, missä sinun ei tarvitse jakaa sohvaasi kenenkään kanssa,
missä pojatkaan eivät tappele eikä kukaan kyllästy heittämään damia.

Soi hiljainen kilahdus huoneessa.
Laski tohtori pöydälle ruiskun.
Sinä hyppäsit alas sohvalta
ja poskeeni tyrkkäsit muiskun.

"Me matkustamme", minä sopersin.
Koitin niellä kurkusta palaa.
Sinä katsoit silmiini luottaen
kuin aarteen lahjoittajaa.

Niin Outojen Unien Uupumus
sinun astui aisteihisi.
Käsin rakastavin, ihan hellästi
pääsi nostin sylihini.

Kai sokerisannoitettu tie
sua kulkemaan kutsuen hohti.
Sinä lähdit Unien Kyliin päin.
Unen uusia puistoja kohti.

Kun maksoin ja kiitin tohtoria
kovin hiljaisena hän lähti.
Vain lausui: "Kun täällä sammutaan
ehkä syttyy taivaalle tähti."

Syli lämmintä ruumista tuuditti.
Kädet hyväili loputtomasti.
En koskaan aiemmin rukoillut
kai liene niin palavasti:

"Oi Jumala, Luojamme laupias,
Tee koirille Koirien Taivas".
Siellä sinunkin, Ystävä rakkahin,
kaikki palkitaan maalliset vaivas.

"Ja istuta kukka ja pensas ja puu.
Ja piilota nakki ja paisti ja luu.
Vie postipoika ja taksi
sinne Äijän haukuttavaksi.

Tee leveä sohva ja ulvontakuu
ja vilvoita läähättävä suu.
Vielä suihkulähteitä kaksi;
Toisen tarkoitus: polskittavaksi."

Nyt on PikkuÄijä laitettu levolle.
Liki kiveäsi tänne jäämme me.
Kiven hopeakirjaimet nimensä toistaa.
Ne ei tuskaa liennä. Ei ikävää poista.

- Paula Laitisen runoa mukaellen, Weetiä edelleen kovasti kaivaten -